Finnish Design Shop - Suomi

Finnish Design Shop - Suomi Pieces of Nordic Happiness. Vieraile kaupassamme: www.finnishdesignshop.fi Tänään Finnish Design Shop on maailman suurin suomalaista designia myyvä verkkokauppa.

Finnish Design Shop perustettiin vuonna 2004 rakkaudesta suomalaiseen ja skandinaaviseen muotoiluun. Vuosien saatossa olemme palvelleet kymmeniätuhansia asiakkaita ja olemme iloisia voidessamme todeta, että monet näistä asiakkaista palaavat yhä uudestaan ja uudestaan. Finnish Design Shop on ollut vuoden 2014 alusta lähtien osa A-lehdet-konsernia. Toimistomme ja verkkokauppamme varasto sijaitsevat Turussa ja toimitusjohtajana on toiminut yrityksen perustamisesta lähtien Teemu Kiiski. Alusta saakka tavoitteemme on ollut kerätä yhteen pohjoismaisen designin parhaimmisto ja tarjota yksi paikka, josta on helppoa ja turvallista hankkia sekä designin klassikot että aivan uusimmat nuorten muotoilijoiden tuotteet. Haluamme tarjota asiakkaillemme kiinnostavan ja jatkuvasti muuttuvan valikoiman ja antaa uusia ideoita sisustukseen ja elämään, jossa laadukkailla tuotteilla on sijansa. Oli kyseessä sitten klassikot tai aivan viimeisimmät uutuustuotteet, kaikille valikoimissamme oleville tuotteille on yhteistä korkea laatu, innovatiivinen muotoilu ja alkuperäiset valmistajat. Tervetuloa ostoksille! Ja muistathan, että vastaamme aina mielellämme kaikkiin kysymyksiisi.

FDS kylässä x Carl Hansen & SønPääsimme vierailemaan suosikkibrändi Carl Hansen & Sønin tehtaalla Tanskan Odensessa, ja ...
11/10/2026

FDS kylässä x Carl Hansen & Søn

Pääsimme vierailemaan suosikkibrändi Carl Hansen & Sønin tehtaalla Tanskan Odensessa, ja saimme nähdä, miten muun muassa ikoninen Wishbone-tuoli valmistetaan. Tutustuimme myös tuotantolinjastoon, showroomiin ja muihin tiloihin, joissa brändin arki pyörii. Käsityötaito on Carl Hansen & Sønilla kaiken tekemisen keskiössä: yritys pyrkii vaalimaan puusepäntyön perinteitä ja suuri osa tuotannosta tehdäänkin edelleen käsityönä.

Tutustu Carl Hansen & Søn kokoelmaamme 🪑 https://bit.ly/4s59pbd

Tenten – unikeoille ja aamuvirkuille Finnish Design Shopin oman Tenten-brändin vuodevaatteet palasivat valikoimaan juuri...
10/10/2026

Tenten – unikeoille ja aamuvirkuille

Finnish Design Shopin oman Tenten-brändin vuodevaatteet palasivat valikoimaan juuri sopivasti syntymäpäiväksemme 10.10. – päivään, jonka mukaan brändi on myös saanut nimensä. Ylellinen puuvillaperkaali ja hotellilakanoiden tuntu antavat hyvän syyn paeta pimenevinä iltoina unten maille vähän aiemmin tai venyttää hitaita aamuja sängyssä vielä hetken pidempään ☕☁️

Tutustu Tenteniin https://bit.ly/4y8UHkI

Italialainen valaisinvalmistaja Flos on rikastuttanut muotoilun maailmaa useilla designikoneiksi nousseilla valaisimilla...
06/10/2026

Italialainen valaisinvalmistaja Flos on rikastuttanut muotoilun maailmaa useilla designikoneiksi nousseilla valaisimillaan. Valmistajan luottosuunnittelijoihin kuuluivat muun muassa italialaiset arkkitehti- ja muotoilijaveljekset Achille ja Pier Giacomo Castiglioni, joiden valaisimet Toio, Taccia ja Snoopy ovat monien tunnistamat designlemmikit.

Löydät Flosin ikoniset valaisimet Finnish Design Shopista 🐾 https://bit.ly/3MxBoQD

Pohjolan talo on pala Alvar Aallon kädenjälkeä IslannissaYksi Aallon vähemmän tunnetuista töistä, Reykjavikissa sijaitse...
04/10/2026

Pohjolan talo on pala Alvar Aallon kädenjälkeä Islannissa

Yksi Aallon vähemmän tunnetuista töistä, Reykjavikissa sijaitseva Nordic House suunniteltiin vahvistamaan Islannin siteitä pohjoismaisiin naapureihinsa kylmän sodan aikana. Rakennusmateriaalit hankittiin Pohjoismaista, tehden rakentamisesta itsessään yhteisten arvojen julistuksen. Ulkoseinät muurattiin tanskalaisesta tiilestä, lattioihin asennettiin Ruotsissa valmistettuja klinkkerilaattoja, ja rakennuksen huopakatto on Suomessa tavanomainen ratkaisu m***a Islannissa ainoa laatuaan.

Vuonna 1968 valmistunut rakennus toimii edelleen aktiivisena kulttuurikeskuksena ja esimerkkinä siitä, miten arkkitehtuurilla voi harjoittaa hiljaista diplomatiaa.

Lue koko tarina Design Storiesista 🏛️ https://bit.ly/4ddn0aq

DCWéditions on Ranskassa vuonna 2008 perustettu brändi, jonka kokoelmia hallitsee hienovarainen balanssi tarkoin harkitt...
03/10/2026

DCWéditions on Ranskassa vuonna 2008 perustettu brändi, jonka kokoelmia hallitsee hienovarainen balanssi tarkoin harkittujen funktionaalisten yksityiskohtien sekä visuaalisesti kiinnostavien linjojen välillä. Douglas Montin suunnittelema retro-futuristinen In The Air -valaisin lainaakin vaikutteita vanhoista scifi-elokuvista ja avaruusaiheisista sarjakuvista. Sirolinjaisen rungon musta teräsrakenne antaa kontrastia valkoiselle lasille ja tekee valaisimesta näyttävän, suureenkin tilaan soveltuvan kosmisen kattokruunun.

Tutustu In the Air valaisimeen ja valmistajan muihin uutuuksiin Finnish Design Shopissa 🛸 https://bit.ly/4y8wdsc

Poul Henningsen oli muotoilijan ja arkkitehdin lisäksi innokas muusikko. Vuonna 1931 hän suunnitteli ilmeikkään Piano-va...
30/09/2026

Poul Henningsen oli muotoilijan ja arkkitehdin lisäksi innokas muusikko. Vuonna 1931 hän suunnitteli ilmeikkään Piano-valaisimen pianon päälle asettavaksi soittovalaisimeksi. Valaisin koostuu kolmen suupuhalletun lasivarjostimen ja nuottiavainta muistuttavalle kierteelle taivutetun messinkijalan yhdistelmästä. Piano-valaisin palaa nyt Louis Poulsenin mallistoon uudistettuna, vain rajoitetun ajan saatavilla olevana erikoisversiona.

Tutustu Piano-valaisimeen Finnish Design Shopissa 🎹 https://bit.ly/4jwDrSU

Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltäDesign Stories -toimituksemme vieraili Achille Castiglionin studiol...
29/09/2026

Achille Castiglionin studiossa työkin tuntuu leikiltä

Design Stories -toimituksemme vieraili Achille Castiglionin studiolla Milanossa, jossa luonnokset, prototyypit ja arkiset esineet ovat yhä tarkalleen niillä paikoilla, joihin hän ne jätti. Hänen tyttärensä, Giovanna Castiglioni, on vuosien saatossa muuttanut työhuoneen museoksi. Jutussa Giovanna kertoo, millaista oli varttua luovassa perheessä, mikä on isänsä ikonisimpien valaisimien – kuten Flosille vuonna 1962 veljensä Pier Giacomon kanssa suunniteltujen Arco- ja Parentesi-valaisimien – salaisuus, ja miksi studiolla tuntuu yhä siltä, kuin Achille ei olisi koskaan lähtenyt.

Lue koko tarina Design Storiesista 💡 https://bit.ly/4hrCEQE

Achille Castiglioni arkistokuva: Gianluca Widmer

Vaarniin uusi kokoelma selkeälinjaisia leikkuulautoja, tarjottimia ja säilytyslaatikoita tuo sisustukseen suomalaisen mä...
26/09/2026

Vaarniin uusi kokoelma selkeälinjaisia leikkuulautoja, tarjottimia ja säilytyslaatikoita tuo sisustukseen suomalaisen mäntypuun tyylikkyyttä. Ikääntyessään mäntypuu saa ylleen hunajaisen sävyn, joten ajan ja käytön myötä esineiden ulkonäkö muuttuukin hiljalleen aina vain kiinnostavammaksi.

Kurkkaa Vaarniin uutuudet Finnish Design Shopissa https://bit.ly/4n5auwI

Kontrastien koti KreuzbergissäDiman ja Guyn luonteikkaassa asunnossa Berliinin Kreuzbergissä kaikki on remontoitu omin k...
25/09/2026

Kontrastien koti Kreuzbergissä

Diman ja Guyn luonteikkaassa asunnossa Berliinin Kreuzbergissä kaikki on remontoitu omin käsin. Kodin sisustus on täynnä vastakohtia: rouheat ja epätäydelliset yksityiskohdat löytävät paikkansa hiotun ja harkitun rinnalta. Vaarnii ja Design Stories kävivät jututtamassa kaksikkoa DIY-projektien merkityksestä sekä siitä, miten Vaarniin kalusteet löysivät paikkansa berliiniläiskodista.

Lue koko juttu Design Storiesista ⚫ https://bit.ly/4732gPb

Tanskalainen Muun keskittyy uneen. Designbrändin valikoimaan kuuluu sängynrunkoja, patjoja, peittoja sekä tyynyjä. Innov...
23/09/2026

Tanskalainen Muun keskittyy uneen. Designbrändin valikoimaan kuuluu sängynrunkoja, patjoja, peittoja sekä tyynyjä. Innovatiiviset unentuotteet syntyvät tanskalaisten muotoilijoiden, kokeneiden käsityöläisten sekä unitutkijoiden yhteistyönä. Vaikka moderni maailma usein sivuuttaa levon tärkeyden, Muunin tuotteet rakentuvat ajatukselle, että uni ansaitsee yhtä paljon huomiota kuin valveillaoloaikamme.

Tutustu Muunin valikoimaan Finnish Design Shopissa 🌙 https://bit.ly/3V9i6F4

Osoite

Aviatie 2
Turku
20360

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Finnish Design Shop - Suomi julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria