CIHU

CIHU Kattaus on puoli ruokaa. Valmistamme design keramiikkaa luomaan nautinnollisia ruokailuhetkiä – Aika antaa –
pelkästä ilosta ja intohimosta. PS Mistä tulee CIHU?

Ei tarvittu kuin koko elämäni
rinnalla kulkeneet kädet,
sopivasti savea
ja ymmärrys antaa kokea. Syntyi uniikki kattaus. Vuosikymmeniä sitten syntyi pari pirteää lapsukaista, toinen Rovaniemelle, toinen Ylivieskaan. Aikansa otti kävelemisen opettelu ja oikea ote lusikasta – sen jälkeen kaikki on ollutkin selvää ja helppoa :). Tutustuimme alle parikymppisinä ja sydän sykki heti samaan tahtiin. Emm

e tienneet, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta jotenkin kaikki on ollut jo ajat sitten nähtävissä. Olimme molemmat tahoillamme rakentamassa työuraa, kunnes löysimme CIHUn, yhteisen palon ja intohimon tehdä jotain, josta saamme nyt sekä ilon että leivän. Olemme juhlaihmisiä, tai enemmänkin osa juhlien hiljaista taustajoukkuetta. Rakastamme yhdessä olemista, hyvää ruokaa ja visuaalista kauneutta. Kertakäyttöastioiden sielukkuudesta kun ei saa kirjoitettua edes yhtä lausetta, eikä kevyttä novellia, asialle täytyi tehdä jotain. Juhlat, illanistujaiset tai kodinillat ovat täydellisiä silloin, kun pöydässä on hyvää ruokaa ja seura on hyvää. Oleellinen osa tähän kokemukseen ovat astiat, joiden ympärillä koko ainutlaatuinen hetki vietetään. Hetki on uniikki ja siihen on kiva palata vuosienkin päästä – aivan kuten jokainen CIHU-tuotekin. Jos astiat kestävät kuusihenkisen perheen arjessa vuosikausia, niin onhan se mainitsemisen arvoinen asia. Mutta kun astioiden on todettu kestävän erittäin hyvin myös ravintolakäytössä, niin voimme turvallisin mielin tarjota niitä kenelle tahansa. Ravintoloissa kun pesukone ampuu lähes 100 asteista ristitulta niin, että muovi mutkistuu ja herkkä halkeilee. On ihanaa ja merkityksellistä huomata, miten paljon ihmiset arvostavat persoonallisia astioitamme. Useat ihmiset ovat ravintolassa tarttuneet tarjoilijaa hihasta ja tiedustelleet, mistä astiat ovat peräisin. On ollut ilo kuulla myöhemmin näitä tarinoita ostosten lomassa studiollamme. Intohimo ja rohkeus tehdä ainutlaatuista ja kestävää on suuri voimavaramme. Päätimme perustaa verkkokaupan, josta kuka tahansa oman arjen hetkeä tai suurempien juhlien merkityksellisyyttä arvostava ihminen voi hankkia tai vuokrata astiat. Ja tarjota uniikin kokemuksen, itselleen tai suuremmalle joukolle. Historiamme on iloinen sekoitus ennakkoluulottomuutta ja intohimoa toteuttaa unelmia. Kun restonomi, graafinen suunnittelija, liiketoimintajohtaja, myyntijohtaja, AD, keraamikko synnyttää oman tuotemerkin, niin tuloksena on oletettavasti, jotain johon kannattaa tutustua. Uniikkia ja kestävää seuraa vuodesta toiseen! Cihu ja Ari

Yhteistä pöytäseuraa jo vuodesta 1990. Marjo, tuotemerkin äiti on kantanut tätä lempinimeä vuosikymmenet. Wikipediaa lainaten: ”Chihuahua on pienestä koostaan huolimatta todella itsevarma koira, joka on parhaimmillaan iloinen, eloisa, ihmisrakas, valpas, temperamenttinen, energinen ja äärimmäisen rohkea” - aivan kuten Marjo. Puhekielessä käytetään ilmaisua: ”sihu”.

Ihanaa tehdä isoa kuppitilausta💎
04/06/2026

Ihanaa tehdä isoa kuppitilausta💎

Someron punasavesta tuli upeita ruukkuja uunista ulos. Kaikki loistavat kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hienot ruuku...
04/06/2026

Someron punasavesta tuli upeita ruukkuja uunista ulos. Kaikki loistavat kurssilaiset onnistuivat loihtimaan hienot ruukut kesän iloksi💎

Aivan huikea ryhmä koolla. Viiden kerran valumuotti-valu kurssi. Kaikki muotit priimaa ja pukkaa parasta. Ja nämä ihmise...
20/05/2026

Aivan huikea ryhmä koolla. Viiden kerran valumuotti-valu kurssi. Kaikki muotit priimaa ja pukkaa parasta. Ja nämä ihmiset💎

Tänään värit innoittivat lasituksen huikeaan maailmaan kera ihanien oppilaiden
07/05/2026

Tänään värit innoittivat lasituksen huikeaan maailmaan kera ihanien oppilaiden

Voi miten ihanaa oli Jälleen valumuottien teon opettaminen joka jatkuu valutekniikalla. Huikea 12 henkilön vipinä ja int...
07/05/2026

Voi miten ihanaa oli Jälleen valumuottien teon opettaminen joka jatkuu valutekniikalla. Huikea 12 henkilön vipinä ja intensiivinen työskentely ryhmässä toi ilon ja ihanuuden

Helmikuun helmi ilta. Tämän lämmön ja rakkauden saamme lisätä ilon ja valon helminauhaan. Ette voi uskoa mihin ihanaan l...
28/02/2026

Helmikuun helmi ilta. Tämän lämmön ja rakkauden saamme lisätä ilon ja valon helminauhaan. Ette voi uskoa mihin ihanaan lahjaan saimme olla osallisena. Perhe tapaaminen ja kädet savessa, upeita yksilöitä, upeita teoksia ja niin niin ihania hetkiä. Tänä iltana oli niin pysäyttävää myös se, että lapsuuden ja nuoruuden ystävä hehkeän ja sielukkaan vaimonsa kanssa valitsi perheelleen juuri meidät luovuuden ja yhdessä olon toteuttamiseen. Mykistyneinä illan jälkeen iloitsemme. Oli huikeata nähdä heidän rakkaudellinen, vapaa ja rento yhteys ja tutustua heidän jälkipolveen, jotka ovat 💎

Tähän voi vain todeta:
Perhe on hiljainen voima,
kuin tuli takassa talvi-iltana.
Se lämmittää, vaikka ei sano mitään,
se kantaa, vaikka ei näy.

Tällä kertaa kokoonnuimme saven äärelle,
savityöpajan pöydän ympärille.
Kädet saveentuivat, nauru tarttui ilmaan,
ja jokainen muovasi omannäköisensä ihmeen.

Yksi loi kulhon, toinen veistoksen,
kolmas painoi pintaan rohkean kuvion —
huippujuttuja syntyi,
enemmän kuin osasimme odottaa.

Kädet löysivät toisensa saven läpi,
yhteys kulki hiljaisessa keskittymisessä.
Rakkaus ei ole suuri ele —
se on yhdessä tehty jälki,
joka jää kuivumaan pöydälle

Kiitos ihanat tästä illasta❤️

Tänään oli jälleen perjantain onni osanamme sillä saimme studiolle ison porukan ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Pal...
30/01/2026

Tänään oli jälleen perjantain onni osanamme sillä saimme studiolle ison porukan ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. Palaute oli niin mieltä ja pakkasen puremaa kehoa lämmittävää. Super kiitos huikea ja niin ihana tiimi. Kuten alussa kerroimme ”jokainen onnistuu” ja näin jälleen pääsi käymään niin loisto porukan taidoin

Jälleen saimme kokea ihanan hetken  tiimin kanssa keskiviikkona upeissa  n puitteissa keskiviikkona. Tiimityöpaja loi po...
30/01/2026

Jälleen saimme kokea ihanan hetken tiimin kanssa keskiviikkona upeissa n puitteissa keskiviikkona. Tiimityöpaja loi porukkaan intoa ja arjen iloa ja oi miten mukavaa olikaan jälleen tavata jo toistamiseen upeaa asiakas porukkaa

Vuokraamme astioita💎Saimme kuulla näiden kuvien kera tämän huikean tosi tarinan.Aivan pakko jakaa tämä teille sillä kuun...
28/01/2026

Vuokraamme astioita💎
Saimme kuulla näiden kuvien kera tämän huikean tosi tarinan.
Aivan pakko jakaa tämä teille sillä kuuntelimme liikuttuneina.
”Moikka & kiitos vielä upeista astioista ja niiden vuokraamisest meille!
Ajatus 30-vuotisjuhlien järjestämisestä syntyi, kun perusteellisen etsinnän jälkeen löysimme Cihu:n uniikit keraamiset astiat. Visio upeasta kattauksesta selkeentyi hetkessä ja juhlat tuli järjestää. ❤️

Vuokraus sujui todella mutkattomasti, ja meille esiteltiin kattavasti erilaisia vaihtoehtoja. Saimme vielä paikan päällä tehdä viime hetken muutoksia tilaukseen, ja kirsikkana kakun päälle saimme viini- ja kuohuviinilasit kaupan päällisiksi. 🎉 Terkuin Ville”

Tänään Haikko antoi jälleen parastaan  ❤️Upea asiakasryhmä nautti ihanasta luovuuden hetkestä ja puheen sorina ja ilo ol...
20/01/2026

Tänään Haikko antoi jälleen parastaan ❤️
Upea asiakasryhmä nautti ihanasta luovuuden hetkestä ja puheen sorina ja ilo oli jälleen niin ihanaa. Kiitos upealle 30 henkilön taiteilijan ryhmälle. Kyllä teki hyvää tietotyöläiselle unohtaa tiiviin seminaaripäivän jälkeen kaikki ja keskittyä vain saven lumoon. Lämmin kiitos koko tiimi.

Osoite

Hankasuontie 4
Helsinki
00390

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita CIHU :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti CIHU :lle:

Jaa

Kategoria