05/10/2026
TESTIKÄYTTÄJÄHAKU
Suunnitteletko itse kaavioita ja neuleita?
Studio Rowflow avaa tällä viikolla suljetun beta-testiympäristön ensimmäisille testaajille. 🧶✨
Studio Rowflow on suomalainen 🇫🇮, selainpohjainen neulekaavioeditori, jota rakennetaan sekä omia neuleita suunnitteleville harrastajille että neuleohjeita tekeville suunnittelijoille.
Tavoitteena on tehdä neulekaavioiden suunnittelusta sujuvampaa ja ennen kaikkea vähän hauskempaa. 💜
Videolla näkyy yksi käytännöllisistä ominaisuuksista: Live Knit Preview, jonka avulla oman kaavion voi nähdä neulepintana jo suunnitteluvaiheessa ja kuviota voi kokeilla erilaisilla toistoilla.
Ensimmäiseen suljettuun testiryhmään otetaan mukaan pieni määrä käyttäjiä. Studio Rowflow’n käyttäminen testijakson aikana on tietysti maksutonta, m***a vastineeksi toivotaan aktiivista testaamista, palautetta ja myös niiden ärsyttävien bugien metsästämistä. 🐛
Haluaisitko mukaan testaamaan?
Seuraa ja lähetä vaikka yksityisviestiä. Kerro viestissä lyhyesti:
* oletko käyttänyt aikaisemmin jotain neulekaavioeditoria ja mitä
* millaisia neuleita tai neulekaavioita yleensä suunnittelet
* miksi haluaisit testata Studio Rowflow’ta
* millä laitteella käyttäisit editoria (tietokone/tabletti)
Kaikkia kiinnostuneita ei välttämättä voida ottaa mukaan heti ensimmäiseen ryhmään, sillä aloitus halutaan pitää vielä pienenä ja hallittavana.
Ja tämä on tosiaan vasta alku. Testaajien palaute tulee vaikuttamaan suoraan siihen, mihin suuntaan Studio Rowflow kehittyy seuraavaksi. 🧶
Editoria on aloitettu tekemään omaksi iloksi ja haasteeksi itselle ja projekti vähän paisui. 🤓🙃
Hei, ja jossain vaiheessa tulee toki avoin demo! M***a testataan nyt pienemmällä porukalla (m***a vähän isommalla kuin yhden naisen voimalla, kuten tähän asti. 😅)