Essis By Lasilinkki

Essis By Lasilinkki Suomalaista artesaanilasia, mittatilaustyönä toteutettuja sisustusratkaisuja ja ajattomia lasikalusteita.

Suunnittelemme ja valmistamme yksilöllisiä lasi- ja peiliratkaisuja koteihin, julkisiin tiloihin ja arkkitehtuuriin. Essis by Lasilinkki on Lasilinkin kolmannen polven yrittäjän oma tuotemerkki vuodesta 2010 alkaen. Essis on syntynyt rakkaudesta lasin monipuolisuuteen ja lasilla sisustamiseen. Monipuolinen lasinkäyttö onkin ollut luovuutemme ja inspiraatioidemme lähteenä. Essiksen kantavin voima on sen omat mestarit, jotka ovat vuosien ajan työstäneet ja muovanneet lasia tuoden lasin loputtomat käyttömahdollisuudet jokaisen ulottuville. Essiksen taustalla vaikuttaa myös joukko suomalaisia suunnittelijoita, jotka suhtautuvat lasiin intohimoisesti ja näkevät sen moninaiset mahdollisuudet. Essis Collectionin malliston tuotteet ovat pajallamme käsityönä valmistettuja. Mallistosta löytyvät niin klassikot kaaripeileistä peilikuutioihin kuin ajanhermolla olevat tuotteetkin.

Sauna on suomalaisessa kodissa paljon enemmän kuin peseytymistila. Se on paikka rauhoittumiselle, lämmölle ja omalle aja...
13/10/2026

Sauna on suomalaisessa kodissa paljon enemmän kuin peseytymistila. Se on paikka rauhoittumiselle, lämmölle ja omalle ajalle. Ja vaikka saunomisen merkitys yhdistää meitä, jokainen sauna saa näyttää ja tuntua omalta.

Tässä kylpyhuoneen ja saunan lasitukset on toteutettu pronssinsävyisestä Kathedral artesaanilasista. Käsintehty tekstuuri antaa näkösuojaa ja tuo samalla lasiin vahvan materiaalisen ilmeen.

Pronssin sävy muuttuu tilan ja valaistuksen mukana: välillä lasi näyttää lähes tummalta, välillä lämpimän kupariselta ja valossa jopa kullanhohtoiselta. Näin artesaanilasi toimii luontevana osana puupintoja ja tilan lämmintä sävymaailmaa.

Hyvä saunatila ei siis synny vain toimivista ratkaisuista, vaan materiaaleista ja yksityiskohdista, joilla siitä tehdään oman näköinen.

In Finnish homes, the sauna is much more than a place to wash yourself. It’s a space to slow down, unwind and enjoy a moment of your own. And while sauna culture is something we share, every sauna can have its own character and identity.

Here, the bathroom and sauna glazing is made from our bronze Cathedral artisan glass. Its handcrafted texture provides privacy while giving the glass a distinctive, tactile presence.

What makes the bronze especially interesting is how it responds to its surroundings. Depending on the light, it can appear almost dark, shift into warm copper tones or take on a subtle golden glow. Paired with natural wood and a warm material palette, the artisan glass becomes an integral part of the atmosphere.

Because a well-designed sauna isn’t only about function. It’s also about the materials, details and choices that make the space feel uniquely its own.

SuihkuseinäTämän kylpyhuoneen muutos on aivan huikea! Vanha kylpyhuone sai väistyä, ja tilalle rakentui tähän päivään tu...
12/10/2026

Suihkuseinä

Tämän kylpyhuoneen muutos on aivan huikea! Vanha kylpyhuone sai väistyä, ja tilalle rakentui tähän päivään tuotu, rauhallinen ja lämmin kokonaisuus.

Selkeiden pintojen ja harmonisen sävymaailman rinnalle haluttiin kuitenkin jotain särmää – materiaalia, joka tuo tilaan kontrastia ja omaa luonnettaan.

Suihkuseinäksi valittiin käsintehty artesaanilasi, jossa saa näkyä sekä tekijän kädenjälki että materiaalin oma muotokieli. Eläväinen tekstuuri ja orgaaninen reuna muodostavat tarkoituksellisen vastaparin ympäröiville selkeille linjoille ja rauhallisille kivipinnoille.

Kokonaisuus syntyykin juuri näiden erilaisten elementtien vuoropuhelusta: lämpimästä puusta, hillityistä kivipinnoista, pehmeästä valaistuksesta ja lasista, joka tuo mukaan liikettä ja epäsäännöllisyyttä.

This bathroom transformation is quite remarkable. What was once a dated space has been reimagined as a warm, calm and contemporary interior.

Against the clean lines and harmonious palette, however, there was room for something with a little more edge – a material that would introduce contrast, character and a more tactile dimension to the space.

For the shower screen, the choice was handcrafted artisan glass, where the maker’s hand and the natural character of the material are intentionally left visible. Its richly textured surface and organic edge create a deliberate contrast to the restrained geometry and quiet stone surfaces surrounding it.

The character of the space comes from this interplay: warm wood, understated stone, soft ambient lighting and expressive glass. Together, contrasting textures and forms create a bathroom that feels composed and balanced, yet distinctly individual.

10/10/2026
Miten valitsen ja suunnittelen tilaan sopivan mittatilaus muotopeilin? Peilin ei tarvitse noudattaa valmista muotoa. Sen...
09/10/2026

Miten valitsen ja suunnittelen tilaan sopivan mittatilaus muotopeilin?

Peilin ei tarvitse noudattaa valmista muotoa. Sen muoto voi saada inspiraationsa tilan arkkitehtuurista, ympäröivistä materiaaleista, tarinasta tai vaikka jostakin paikasta.

Mittatilauspeilin muotoa valitessa kannattaa miettiä, millaisen roolin peilin haluaa tilassa ottavan. Pehmeä, orgaaninen muoto tuo liikettä suorien linjojen hallitsemaan tilaan, kun taas geometrinen muoto voi korostaa tilan arkkitehtuuria. Myös mittakaavalla on merkitystä: suuri peili voi toimia näyttävänä katseenvangitsijana, pienempi veistoksellinen peili puolestaan persoonallisena yksityiskohtana.

Mittatilauspeili voidaan toteuttaa lähes minkä muotoisena tahansa. Olemme valmistaneet peilejä esimerkiksi järvien ääriviivojen mukaan sekä laskettelulasien muodosta inspiraationsa saaneina.

Erilaiset peilisävyt, antiikkipeilit ja integroitu valaistus tuovat lisää mahdollisuuksia korostaa muotoa ja luoda tilaan omaa ilmettä. Joskus juuri peilin muoto tekee tilasta omanlaisensa.

A mirror doesn’t have to follow a predefined shape. Its form can be inspired by the architecture of the space, surrounding materials, a story or even a place.

When choosing a custom shape, consider the role you want the mirror to play. A soft, organic silhouette can bring movement to a space dominated by straight lines, while a geometric form can reinforce its architecture. Scale matters too: a large mirror can become a focal point, while a smaller sculptural shape works as a distinctive detail.

Bespoke mirrors can take on almost any silhouette. We’ve created mirrors following the contours of Finnish lakes, for example, as well as designs inspired by ski goggles.
Different mirror tones, antique finishes and integrated lighting offer even more possibilities to enhance the form and give the space its own identity.

Sometimes, it’s the shape of a mirror that makes the whole space feel truly its own.

Saunan lasiseinäRemppa vai muutto Suomi -ohjelman Länsi-Helsingin kohteessa sauna sai vahvan ja tunnelmallisen ilmeen ja...
07/10/2026

Saunan lasiseinä

Remppa vai muutto Suomi -ohjelman Länsi-Helsingin kohteessa sauna sai vahvan ja tunnelmallisen ilmeen ja mukana kokonaisuudessa tietenkin myös meidän artesaanilasiamme.

Tässä saunassa lasia ei ole valittu vain mahdollisimman huomaamattomaksi rajaksi tilojen välille. Teksturoitu pinta jatkaa tumman puun, lämpimien kivipintojen ja harkitun valaistuksen materiaalista maailmaa.

Erityisesti valo tekee lasille jotain kiinnostavaa. Sama pinta voi näyttää yhdestä suunnasta pronssiselta ja toisesta läpikuultavakta miltei jopa hieman metalliselta valon heijastuessa sen pinnalta. Tekstuuri tulee näkyviin juuri siellä, missä valo siihen osuu.

Lopputuloksessa on jotain samaan aikaan rouheaa ja viimeisteltyä ja hyvä esimerkki siitä, kuinka saunan lasitus voi olla näkyvä osa sisustusta eikä vain käytännöllinen välttämättömyys.

M***a kumpi lopulta voitti – remppa vai muutto? Katso kohteen muutos Ruudusta, Remppa vai muutto Suomi -ohjelman jaksossa 5.

Tuotantoyhtiö: Rabbit Films.
Ruutu NELONEN Studio Tero Pennanen


In this Love it or List it Finland home in Helsinki, the sauna was given a strong, atmospheric look with our handcrafted artisan glass as part of the material palette.

Rather than disappearing into the space, the textured glass complements the dark timber, warm stone surfaces and carefully considered lighting.

Light brings the artisan glass to life. Depending on the angle, the same surface can appear warm bronze or more translucent, with an almost metallic quality as the light catches its texture.

The result feels both raw and refined – a great example of how sauna glass can become an integral part of the interior rather than simply a functional element.

Kangaslaminoitu lasiovi Kun lasi kohtaa tekstiilin. Kangaslaminoitu lasi tuo lasioveen jotain, mitä pelkällä lasilla on ...
05/10/2026

Kangaslaminoitu lasiovi

Kun lasi kohtaa tekstiilin. Kangaslaminoitu lasi tuo lasioveen jotain, mitä pelkällä lasilla on vaikea saavuttaa – tekstiilin pehmeyttä ja hienovaraista näkösuojaa.

Tässä kylpyhuoneen ovessa käytetty vaalea kangas luo raikkaan, rauhallisen ja pehmeän pinnan antaen yksityisyyttä samalla säilyttäen lasille ominaisen keveyden.

Kangaslaminoitua lasia valitessa kannattaa miettiä sekä käyttökohdetta että sitä, kuinka paljon läpikuultavuutta ja näkösuojaa tilaan halutaan. Myös valaistus on osa kokonaisuutta: valon määrä, sävy ja suunta vaikuttavat siihen, kuinka kangas ja sen läpikuultavuus tilassa näyttäytyvät.

Lopputulos elää ympäristönsä mukana ja juuri siinä on materiaalin viehätys.

Tutustu kangaslaminoituun lasimallistoomme profiilin linkistä.

Puukarmilasiovi, kangas: Kvadrat Ginger 2 | 201

When glass meets textile.

Fabric-laminated glass brings a softer dimension to glass interiors, combining the lightness of glass with the texture, colour and subtle privacy of textile.

In this bathroom door, the light-toned fabric creates a fresh, calm and refined surface with a gentle level of privacy, while still keeping the overall feel light and airy.

When choosing fabric-laminated glass, it’s worth considering both the application and the level of transparency you want to achieve. Lighting also plays an important role: its intensity, colour temperature and direction all influence how the textile, its tone and transparency are perceived in the space.

The material responds beautifully to its surroundings, creating a surface that can shift in character throughout the day.

PeilitJoskus tila ei kaipaa paljon uutta, yksi harkittu muoto voi muuttaa koko ilmeen.Kehyksettömässä peilissä juuri muo...
01/10/2026

Peilit

Joskus tila ei kaipaa paljon uutta, yksi harkittu muoto voi muuttaa koko ilmeen.

Kehyksettömässä peilissä juuri muoto pääsee pääosaan. Kaari tuo sisustukseen pehmeyttä ja kiinnostavuutta, m***a säilyttää kokonaisuuden kevyenä ja ilmavana. Siksi se solahtaa luontevasti hyvin erilaisiin tiloihin ja tyyleihin.

ANNI 🍓 herätti oman eteisensä uuteen eloon mittatilaus kaaripeilillämme ja lopputulos näyttää, miten paljon yksi yksityiskohta voi tehdä. 🤍

Peilejä voidaan toteuttaa eri muodoissa ja sävyissä sekä myös persoonallisilla antiikkipeilipinnoilla.

Kiitos upeista kuvista ja yhteistyöstä ANNI 🍓 !

Sometimes a space doesn’t need much to feel completely different, just one carefully considered shape.

With a frameless mirror, the shape itself becomes the design feature. A curved silhouette adds softness and character while keeping the overall look light and airy, making it easy to integrate into many different interiors.

ANNI 🍓 brought new life to her hallway with our arched mirror. A beautiful example of how one simple detail can transform the feeling of a familiar space.

Our mirrors can be made in different shapes and tones, as well as with distinctive antique mirror finishes for a more individual look.

Thank you ANNI 🍓 for the beautiful images and collaboration! 🤍

Remppa vai muutto  Uusi Pullonpohja-kuosimme ammentaa inspiraationsa perinteisestä pullonpohjalasista, m***a tuo sen täh...
29/09/2026

Remppa vai muutto

Uusi Pullonpohja-kuosimme ammentaa inspiraationsa perinteisestä pullonpohjalasista, m***a tuo sen tähän päivään käsintehtynä ja modernina artesaanilasina.
Pronssinen sävy tekee lasista erityisen elävän. Valon ja ympäristön vaihtuessa myös lasin ilme muuttuu: välillä syvemmäksi ja tummemmaksi, välillä lämpimäksi ja läpikuultavaksi. Pinta tuo tilaan kerroksellisuutta, rytmiä ja luonnetta.

Pullonpohja pääsi osaksi Tero Pennosen suunnittelemaa kokonaisuutta Remppa vai muutto -ohjelman uudella kaudella.
On upeaa nähdä artesaanilasimme osana näin upeaa ja harkittua kokonaisuutta. 🤎

Katso ohjelma Nelosella maanantaisin kello 20.00 ja Ruutu.fi. Tuotantoyhtiö: Rabbit Films.
Ruutu NELONEN Studio Tero Pennanen


Artisan glass where a familiar form finds a new expression. ✨
Our new Bottle Bottom pattern draws inspiration from traditional bottle-bottom glass, reimagined for contemporary interiors as handcrafted artisan glass that can also be tempered for safety.
The bronze tone gives the glass its beautifully dynamic character. As the light and surroundings change, so does the glass — shifting from deeper, richer tones to warmer and more translucent nuances. The textured surface brings depth, rhythm and character to the space.

The Bottle Bottom pattern is now featured in an interior designed by Tero Pennanen for the new season of Remppa vai muutto. We love seeing our artisan glass become part of such a thoughtfully designed space. 🤎

📸 1-2 Remppa vai muutto
📸3-4 AI MODIFIED lasin sävyn muutos tilan valaisuun nähden

Essis X KvadratKolme kangasta. Kolme erilaista tapaa tuoda tekstiili osaksi lasia. Graafinen Magnet, tekstiilimäisen syv...
25/09/2026

Essis X Kvadrat

Kolme kangasta. Kolme erilaista tapaa tuoda tekstiili osaksi lasia. Graafinen Magnet, tekstiilimäisen syvä Ginger 2 ja hienovaraisen läpikuultava Daybreak 3 muodostavat Essis x Kvadrat -malliston, jossa erilaiset rakenteet, läpikuultavuudet ja sävymaailmat avaavat aivan erilaisia mahdollisuuksia tilan suunnitteluun.

Kangaslaminoitu lasi voi rajata tilaa, tuoda näkösuojaa tai toimia näyttävänä osana sisustusta – lasiovissa ja -seinissä, tilanjakajissa, suihkuseinissä, kalusteissa ja erilaisissa mittatilaustoteutuksissa.

Ja juuri sävyissä mahdollisuudet kasvavat: tekstiilin rinnalle voidaan valita myös lasin sävy, jolloin materiaalin ilme muuttuu jälleen. Tutustu mallistoon ja eri vaihtoehtoihin tarkemmin profiilin linkin kautta.

💡Oletko suunnittelija ja haluat nähdä matskut livenä? Kangaslaminoidut lasiratkaisut ovat esillä lokakuun loppuun saakka Kavdratin showroomilla Unioninkatu 18, Helsinki. Sovi vierailuaika Kvadratin kanssa erikseen.

📸 Valokuvaaja Anna Brandt | Anna Brandt

Three fabrics. Three different ways of bringing textiles into glass. Graphic Magnet, richly textile-like Ginger 2 and delicately translucent Daybreak 3 form the Essis x Kvadrat collection – each offering a different balance of texture, transparency and colour.

Fabric laminated glass can softly divide a space, provide privacy or become a distinctive part of the interior from doors and partitions to shower screens, furniture and bespoke applications.

And the palette extends beyond the textile itself: different glass tones can add another layer to the material and completely transform its character. Discover the collection and its possibilities through the link in our profile.

FROM KUOPIO TO MURANO. 🇫🇮 → 🇮🇹There is something wonderfully unexpected about taking artisan glass from Kuopio to one of...
23/09/2026

FROM KUOPIO TO MURANO. 🇫🇮 → 🇮🇹

There is something wonderfully unexpected about taking artisan glass from Kuopio to one of the world’s most iconic glassmaking destinations.
This September, two Lähde tables by glass artist 𝗦𝗶𝗻𝗶 𝗠𝗮𝗷𝘂𝗿𝗶 and furniture designer travelled to Murano as part of LÄHDE – Finnish Pavilion of Art and Design at The Venice Glass Week.

Lähde sits somewhere between furniture, sculpture and collectible design. Finnish wood anchors the work, sculptural artisan glass brings texture, colour and light, and Sini’s mouth-blown glass completes the composition. Each piece was individually handmade in Finland.

Our part of the story was to translate Sini’s vision for the glass table tops into material at our studio in Kuopio. This is what we love about multidisciplinary collaboration: an artist brings a vision and their own perspective, while specialist craftspeople bring deep material knowledge and craftsmanship. Somewhere between them, something emerges that none could create alone.

For us, seeing Nordic artisan glass craftsmanship enter into dialogue with Murano’s centuries-old glass culture was something truly special.Different techniques, different traditions, one shared belief that material knowledge stays alive by being used, challenged and carried into new contexts.

For a small, family-owned company from Kuopio, the opportunity to bring the work of our Master Artisans into an international collectible design context like this was incredibly meaningful.
A heartfelt thank you to Sini Majuri and Jouni Leino for taking us into the Lähde journey and trusting our team with these beautiful pieces. 💚

The Venice Glass Week

Ja sama lyhyesti suomeksi🇫🇮 Ehkä kaikkein hienointa tässä:pieni kuopiolainen perheyritys sai olla mukana viemässä suomalaista collectible designia ja artesaanilasin käsityöosaamista kansainväliselle näyttämölle.
Kiitos Sini ja Jouni luottamuksesta ja siitä, että pohjoismainen artesaanilasimme sai olla osa Lähteen matkaa niin Suomessa, Venetsiassa kuin maailmallakin💚

Osoite

Yrittäjäntie 5
Kuopio
70150

Aukioloajat

Keskiviikko 07:30 - 16:30
Torstai 07:30 - 16:30
Perjantai 07:30 - 16:30

Puhelin

+358172833100

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Essis By Lasilinkki julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Essis By Lasilinkki:

Oikopolut

Jaa