Artist Leena Jääskeläinen

Artist Leena Jääskeläinen Uniikkia kuvatiadetta sinulle! Atelje koti Lahdessa, avoinna sopimuksen mukaan. Laita vestiä Sekä unenomaiset tunnelmat kaunine sävyineen kertovat monta tarinaa.

Luon kuvataidetta tehden uniikkeja öljyväritauluja sekä valokuvataidetta joiden aiheet sijoittuvat Italiaan ja sen hurmaaviin maisemiin ja kujiin. Tuossa salaperäisessä hiukan unenomaisessa taiteessani esiintyvät usein: linnut, portaat, ovet, patsaat, teltat, Italia jne. sekä tietysti jo ”tavaramerkikseni” muodostunut se PUNAINEN LAATIKKO minkä salaisuutta en ole ääneen kertonut, sen salaisuuden katsoja voi oivaltaa. Taiteeni myötä syntyy myös paljon ajatuksia, runoja joista olen koostanut laajan Ajatuskortti sarjan. Tahdon taiteellani tuoda esiin iloa, salaperäisyyttä, tunnetta ja värien kaunista harmoniaa. Tahdon sekoittaa todellisuuteen hiukan unen - ja sadunmaailmaa, toivon että tauluni saavat katsojan tuntemaan hyvää oloa ja rauhaa. Sovitaan taidetapaaminen ja katsotaan sinulle sopiva taulu. Teen myös tilaustöitä kuunnellen ja toteuttaen sinun toiveitasi taiteellisella näkemykselläni. Ole kuulolla tulevista näyttelyistä.

Osoite

Lahti
15140

Puhelin

+358456397425

Verkkosivusto

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Artist Leena Jääskeläinen julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Ota Yhteyttä: Yritys

Lähetä viesti: Artist Leena Jääskeläinen:

Oikopolut

Jaa