06/10/2026
Taavi.
Sanotaan että suru tulee aalloissa, ja että ikävä eikä suru välttämättä katoa koskaan. Ne vaan muuttavat muotoaan. Taavin poismeno alkukesästä oli yksi kovimpia paikkoja mun elämässä, m***a hiljalleen suru helpotti. Ilo palasi ja värit tulivat elämään, uudet projektit pitivät kiireisenä ja kesä on tietysti aina kiva vuodenaika.
M***a nyt syksyn tullen huomaan että ikävä nostaa päätään, onpa Taavi käynyt unissa m***a kertaa viimeaikoina.
Tänään erityisen tehokkaan verstaspäivän päätteeksi suru ja ikävä tulivat hyökyaaltona päälle, olin ihan varma että Taavi haukkui pihassa kuten aina ennenkin, kävelee verstaan ovesta iloisin askelin sisälle. Kerjää eväistä oman osuutensa, ehkä sille varatusta maksalaatikosta päivän annoksen.
M***a piha on tyhjä. Kukaan ei ole jakamassa eväitä mun kanssa. Ei heiluvaa häntää verstaan eteisessä.
Huomenna on taas helpompaa, sen tiedän.
M***a tänään ikävä on vieras joka tuli kylään pyytämättä.
Taavi. ❤️